Klemm-porukka uusin purjein eteenpäin

Syksyn ja kuluneen talven tapahtumien seurauksena Klemm-porukka ajautui tilanteeseen, jossa päätettiin siirtyä erilliseksi ryhmäksi. Toiminta jatkuu edelleen Etelä-Pohjanmaan Ilmailukerhon tiloissa, mutta omana osuuskuntaperiaatteella toimivana yhteisönä.

Onneksi pitkäjänteinen ja periksiantamaton työ kantaa sellaistenkin aikojen yli, joita emme osanneet ennalta arvata. Totesimme kuitenkin, että tarvitaan ns.juridinen yhteisö, joka turvaa em. työn ja pitää sen omassa hallinnassa.

Osuuskunnan osakkaat ovat Etelä-Pohjanmaan Ilmailukerhon perustajajäseniä ja jäseniä, jotka ovat olleet rakentamassa yhdistystä ja sen tiloja. Kaikilla on kokemusta siitä, kuinka palkitsevaa on saada aikaan uutta ja valmista.

Taustaa ja referenssiä antaa vuonna 2009 aloitettu Klemm KL25-projekti, jota vakiintunut porukka rakentaa innolla kunnes kone on valmis.

Klemm-rakennusprojekti on tällä hetkellä päätavoite. Sen rinnalle haetaan muitakin ilmailuun liittyviä aktiviteetteja. Uudet osakkaat ovat tervetulleita rakentajien joukkoon.